— Et muista, olivatko he kuulemassa?
— En muista varmasti, mutta kyllä Agaatta taisi olla.
— Ettäkö ei Agaattakaan olisi rohjennut pyytää sulhastaan enemmän kuin sinäkään?
— Kyllä Agaatta olisi rohjennut, naurahti Kustaava. — Siinä on luullakseni ollut muut syyt. Kuulin silloin, että Simo on katunut naimiskauppaansa alusta aikain.
— Vai alusta asti katunut? Mikäs hänet käski alkamaankaan.
— Sitäpä ei syrjäinen ymmärrä. Kuulin siihen aikaan sellaisia kuiskeita, että Särkiniemen isäntä oli tavannut Simon silloin juhannusyönä Agaatan aitasta, ja mitä varten lienee sitte Nevalainen alkanut uhkailla, että Kurkisten täytyy mennä pois Porraspurolta, jos ei Simo mene Agaatan kanssa naimisiin.
— Vai semmoista se olikin, sanoi Heta ajattelevana. — Vai Agaatan aittaan hän oli joutunut silloin juhannusyönä.
— Muistatko sinä sen juhannusyön? kysyi Kustaava vähän ihmetellen.
— Muistan, vastasi Heta varmasti. — Olin samana yönä etelälahtelaisten juhannuskokolla ja näkyi siellä Simokin olevan.
— Kovin tarkka muisti sinulla onkin, ihmetteli Kustaava. — Minä en tullut kokolle, kun olin parhaallaan isännän morsian, vaikka eivät sitä silloin vielä muut tietäneet. Ja Simon muistat olleen ja kumminkin hänet samana yönä löydettiin Agaatan aitasta. Sitä asiaa ei syrjäinen ymmärrä. Simostahan ei siihen mennessä kuulunut pienintäkään pahaa. Toiset pojat pitivät häntä liiankin siivona ja tekivät siitä pilkkanimenkin… En ollut Simolle sen enempi tuttava kuin muillekaan, mutta paremman onnen olisin hänelle suonut. Kurjan kurjaa kuuluu olevan niiden keskinäinen sopu.