— Siinäkö! kivahti Annastiina. — Tuollaisia turvakoita on joka pojan taskussa.
Toinen mies oli nostanut penkin alta pojan kengät ja alkoi niitä taskustaan otetulla tikulla mittaella. Annastiina huomasi sen ja kivahti:
— Mitä tekemistä teillä on minun poikani lapasten ja kenkien kanssa? Tänne heti, ja menkää sitä tietä, jota olette tulleetkin!
— Ei tästä nyt mennä, ennenkuin katsellaan ja mitataan, sanoi Kivimäen mies. — Ja kyllä me tahdomme mitata Annastiinankin kengät.
Tämä oli kahden vaiheella mitä tekisi. Mutta sitten hän riipaisi kengät jalastaan, löi miesten eteen ja reuhasi:
— Siinä ne ovat. Punnitkaa ja syökää!
— Emme me näitä tarvitse syötäväksi emmekä inyötäväksi, tuumaili mies rauhallisesti. — Tämän lapasen me otamme muutamiksi päiviksi lainaan. Ja sitten me tahdomme tietää, onko Annastiina ollut tässä viime yön liikkumatta.
— Mitä se teihin kuuluu, liikuinko minä vai olinko liikkumatta?
— Kuuluu se tällä kertaa, sanoi mies. — Kivimäestä paloi viime yönä riihi, ja tämä lapanen löytyi palaneen riihen läheltä hangelta. Ja jos ei Annastiina suostu meille selittämään, missä on viime yönä ollut ja liikkunut, niin täytyy kutsua kruununmies.
— Kutsupa vaikka mikä mies, mutta minä en tiedä mitään teidän riihenne palamisesta.