— Sokea olet vielä, poika parka, surkutteli Simo. — Sinä tuomitset töitten mukaan. Pidät Annastiinaa suurempana syntisenä, mutta vaikka hän olisi sata kertaa suurempi, niin Annastiina on nyt Jumalan lapsi, sillä minä tiedän, että hän on tunnustanut syntinsä uskonveljille ja saanut anteeksi.
— Niinkö? ihmetteli Ville. — Onko tunnustanut senkin riihen polton?
— On senkin ja paljon muuta.
— Onko tunnustanut Veertille, jonka riihen poltti?
— Veertillekö? Mitä se jumalaton mieronkiertäjä niistä asioista ymmärtäisi?
— Ymmärsipä tai ei, väitti Ville — mutta niin minä ymmärrän, että rikos on ensiksi tunnustettava sille, joka on vahingon kärsinyt.
— On sillekin, myönnytti Simo, — mutta uskonveljelle tunnustaminen on tärkeintä, sillä hän voipi todistaa synnit anteeksi.
Nyt oli Ville jo selvillä Simon uskonnollisesta suunnasta, eikä halunnut jatkaa väittelyä.
— Onpa se kaunista, että Annastiinakin on kääntynyt, sanoi Ville. — Onko hän tullut takaisin Heinäjärven kylälle?
— Ei. Annastiina asuu Pohjalassa poikansa luona.