— Eihän tuo sitten ole hyljännyt isäänsä, eikä nimeäkään kokonaan, lohdutteli Ville. — Minä uskon, että Petteristä tulee etevä mies, kunhan joutuu. Olen kuullut, että kuvanveistäjät ovat arvon miehiä. Ne saavat töistään hyvän palkan.
Tästäkös Simo kiivastui, vaikka Ville oli toivonut aivan toista.
— Hyvänkö palkan! Niinkö sanot, vaikka aiot lasten opettajaksi. Onko helvetti hyvä palkka?
— Minä tarkoitin työpalkkaa, sovitteli Ville sanojaan. — Ja voipikohan kaikkia kuvia nimittää epäjumalain kuviksi, sillä olen kuullut, että muutamissa kirkoissakin on apostolien kuvia ja pieniä Kristuksen kuvia olen nähnyt jumalisten ihmisten huoneissa.
Simo kiihtyi niin, että silmät ja tuo kutistunut vanha ruumis värähteli.
— Saattaa olla tekopyhäin kirkoissa ja kotonakin, mutta Jumalan lapsilla on Kristuksen kuva sydämessä. Kaikki muut ovat epäjumalain kuvia.
— No, enhän minä tahdo väittää, myönteli Ville. — Haluaisin vain tietää, mitä kuvia Petter veistelee: eläintenkö vain ihmisten.
— Alastomia ihmisiä ne olivat, joita minulle näytti, sanoi Simo hiukan rauhoittuen. — Niitähän ne riettaan hengen palvelijat tarvitsevat.
— Mutta kertoiko Petter, miten hän oli yhtynyt siihen oppipaikkaan?
— Kyllä rietas pitää huolen, että hänen ammattiinsa yhtyy, vastasi Simo. — Ansusta erottua oli joku hovinherra ottanut palvelukseensa, ja kun sillä pojalla oli pienestä pitäin kiihko vuoleksia hevosten ja lehmien loivia, niin oli siinäkin joutoaikanaan vuoleksinut, ja herrat siihen vain yllyttivät ja viimein puuhasivat päämestarin oppiin.