— Näkeehän tuon jo alusta, että puut menevät huristen, rohkaisi Nevalainen. — Mutta saavatkohan helluntaipäivät vapaiksi.
— Jos vain vettä riittää, niin kyllä saavat, sanoi päällikkö. — Näkeehän isäntä, että miesten työaseet liikkuvat eri tavalla kuin päiväpalkkalaisen.
— Eikö liiku päiväpalkalla tuohon tapaan?
— Kyllä melkein, jos olisi jokaisen työtä katsomassa, mutta repeänkö minä joka paikkaan. Nyt ne tekevät, vaikka en olisi tällä kylälläkään, eivätkä pidä pitkiä ruokatunteja.
— Eihän siitä näin ollen tule yhtiölle mitään vahinkoa, jos miehet voittavatkin pari päivää, arveli Nevalainen.
— Voitoksi molemmille, myönnytti päällikkö. — Miehet saavat helluntain pyhinä levätä ja vesi kohota järveen, jotta viimeisetkin puut pääsevät purosta alas.
— Nyt minä jo huomaan, että se oli viisaasti ajateltu urakka, myhähti Nevalainen.
Päällikkökin myhähti ja siirtyen lähemmäksi Nevalaista sanoi, niin etteivät muut kuulleet:
— Eihän näissä viroissa ole kukaan sellainen vanhentunut, joka ei ymmärtänyt edeltäpäin ajatella, miten milloinkin on tehtävä. Minulle on tässä virassa ollessa ennättänyt parta kasvaa, jopa muutamat haivenet harmetakin.
— Sittenpä saapi jo väliin levähtää, sanoi Nevalainen. — Mennään meille. Minulla on täällä hevonen.