— Enhän minä niistä tiedä, sanoi Veerti ujostellen, kun kuuli itseänsä näin suurten puuhain alkuunpanijaksi ajateltavan.
— Kukapa siinä senkään vertaa, rohkaisi Kustaava.
— Aappo-setä siellä kävi kutsumassa arkun tekijän ja haki hautajaistarpeita.
— Vai niin. Onko ollut setien kanssa puhetta, miten teillä ruvetaan taloa hoitamaan hautajaisten jälkeen?
— Niinhän se setä sanoi minulle, että annetaan arennille, mutta muille kuuluu sanoneen, että myötäväksi se tulee.
— Antaisiko Veerti myödä?
— Minkäpä minä sille taitanen, jos myövät?
— Kyllä sinä taidat, sanoi Kustaava osaaottavasti. — Se on äitisi perintötalo, ja isäsikin on siinä tehnyt työtä niin paljon, että sanot vain, ettei sitä saa myödä, ja rupeat itse hoitamaan, niinkuin olet nähnyt isäsikin hoitavan.
— En minä osaa, epäili Veerti.
— Osaat sinä, innostutti Kustaava. — Otat taitavan rengin. Minä tulisin mielelläni karjanhoitajaksi, ja Ville alkaisi opetella rengiksi. Jo tämä saapi halot tupaan.