"Mustako! Hyi! Jos se on mikä muu elävä. Onko nyt pyhäpäivä?"
Rouva ei joutanut vastaamaan. Miina lakkasi soutamasta ja katsoi silmät pyöreinä mustan lähestymistä. Se olikin jo veneen vieressä.
"Mitä se on?" tutkasi hän yhä.
"Järvenpohjasammalta", selitti rouva. "Mutta miksikä Miina luuli, kun kysyi, että onko nyt pyhäpäivä?"
"Minä pelkäsin, että jos se on musta vesikäärme. Semmoinen oli tarttunut miehen onkeen, kun meni pyhäpäivänä onkimaan."
"Ei se tule meidän uistimeen arkipäivänä. Tätä törkyä tuli järven pohjasta. Mutta nyt ei annetakaan veneen seisattua."
Siima meni nyt suoraksi sotkeutumatta ja joka jäsen jännitettynä he lähtivät vetämään tuota paljon lupaavaa pyydystä.
"Nyt tulee niemi, siinä pitää olla varuillaan."
Kunhan tuntisi milloin se tarttuu. Tuskin uskalsi hengittää siltä pelolta. Jokohan tuo… jos se nyt… ehkä se nyt… Ohitse oli niemi. Ei tarttunut. Pääsi toki vapaasti huokumaan.
Toisen niemen kohdalla oli jännitys paljoa pienempi. Alkoi haihtua se hyvä luulo, että siellä järven pohjassa on haukia kuin halkoja, jotka suu auki odottavat, ja että niitä vaan vetelee veneeseensä. Näytti olevan aikaa ajatella talousasioitakin ja rouva Elonen virkkoi: