— Vai köyhtyy! Se saattaisi olla maksava ja köyhtyy.
Kuperainen otti hyllyltä paksun nimikirjan, selaili sen lehtiä ja sormeansa vetäen poikki nimien toisteli harvakseen:
— Heikki Hentiläinen… Heikki Hentiläinen. Mikähän helvetin Heikki Hentiläinen sekin on, joka köyhtyy… Heikki Hentiläi… ja tuossa se nyt on sama kappale… Onhan se vielä velkaa, sata markkaa, ja nyt köyhtyy. Millä juuttaan kurilla se on saanutkin? Enpä minä usein anna niin köyhtymisen partaalla oleville ilman takausta. Sillä on ollut aikaisemmin puolustuslause varallisuudesta. Se on merkittynä tänne kirjaan. Mihinkähän minä olen sen pistänyt, että näkisi kuka sen on antanut? Minä olen luottanut sen Savonlahden papin antamiin varallisuustodistuksiin tähän asti.
— Jospa tämä Hentiläinen on saanutkin todistuksensa muilta, huomautti Rantanen. Se muutti Nälkäjärven seurakunnasta viime syksynä.
— Nyt minä sen ymmärrän! huudahti Kuperainen. Nälkäjärven papit ovat pässinpäitä teidän papin rinnalla. Ne kirjoitella lotikoittelevat todistukseensa, että tämä on hyvämaineinen, rokotettu ja ripillä käynyt. Mitä helvettiä minä näillä tiedoilla teen! Se on minulle yhdentekevä, vaikka ei olisi nähnytkään ripillä käynyttä. Se on pääasia, että onko sillä varoja lunastaa vekselinsä. Ja teidän pitäjään pappi on kunnon mies. Se ei kirjoittele muuta kuin että tämä mies vastaa niin ja niin suuren velan.
— Ehkä ne Nälkäjärven papit arvelevat, että kyllä se hyvämaineinen ja ripillä käynyt mies maksaa velkansa, virkkoi Rantanen salaa naurahdellen.
— Nähdään se nyt tuosta Hentiläisestä, kiivastui Kuperainen. Minä en ota pennin arvosta niitä rokotuksia ja ripityksiä, jos sillä ei muuta ole. Onko sillä oma maa?
— On sillä ollut, vaan se on jo muiden nimissä.
— Entä eläimiä?
— Muiden nimissä ne ovat nekin.