— Mitenkäs nyt tehdään? kysyi Mauno. Kumpiko maksaa ne 37 ja puoli penniä?
— Se joka haluttaa ottaa paremman kirveen.
— Minä otan paremman, se kun on minun nimikkoni, sanoi Mauno.
— Ota vaan, sanoi Kusto. Et tarvitse antaa kuin 37 penniä, puoli penniä pannaan muistiin.
Mauno antoi rahat paikalla. Tätä tekoa tekivät veljekset niin ahkerasti, että tuskin syödäkään malttoivat. Silloin tällöin vaan kävivät hevosille antamassa ruokaa.
Alussa oli tavaroiden otto vapaaehtoinen, mutta Mauno siitä viimein teki muistutuksen.
— Sinä otat aina sen puolen, jossa on rahaa muassa, sanoi hän.
— Eihän se mitään, lohdutteli Kusto. Sinä saat tavarat sitä parempia.
— En minä aina paraimpiakaan tahtoisi, sillä se on rahoille hupa.
Asetetaan nyt niin, että vuorotellen toiselle ja toiselle rahapuoli.
— Ei hyvä veli se oikein sovellu, sillä kuka sen takaa, tuleeko enempi sinulta kuin minultakaan olluksi ajattelematta omaa etua, kuin on edeltäpäin tiedossa, mikä tavara millekin joutuu. Jaetaan ennen vaikka arvalla silloin kuin kumpainenkin haluttaisi ottaa saman puolen.