Kusto näytti havahtavan ja katsoi mitään virkkamatta isäntään, jonka laskutapa alkoi tuntua kovin tutulta. Isäntä ei ollut sitä huomaavinaan, jatkoi vaan edelleen.
— Sitten 25 penniä porsaan vuodepehkuista. Mitä sanoo sulhanen, onko paljon.
Nyt ei enää Kusto epäillyt mitä tämä peli oikeastaan oli ja hänessä heräsi toivo, ettei ehkä rahat kulukaan. Hän alkoi kahmuilla turkissaan ja virkkoi:
— Pitää tästä lähteä kotiinsa ajamaan, leikkiähän tämä taitaa olla.
— Tästä on leikki kaukana, sanoi isäntä, tekeytyen totiseksi. Käy vaan, poika, nostamassa porsas rekeen, täyden hinnan minä kuitenkin perin, jos ei se muuten tule, niin oikeuden kautta.
Kusto huokasi syvään, ja alkoi kaivaa kukkaroansa.
— Eikö sitä yhtään helpoiteta? kysyi hän vielä rukoilevasti.
— No menköön seitsemästä markasta tämän lyhyen sukulaisuuden muistoksi.
Kusto luki äänettömänä rahat ja heitettyänsä kiireesti isännälle hyvästit, lähti ulos.
Renkipoika oli täyttänyt isäntänsä käskyn ja samalla tyydyttänyt omaakin kujeiluhaluansa ja asettanut porsaan istumaan reen perään, vasemmalle puolelle.