Mutta tytöt eivät kuuluneet tietävän.
— Käypäs katsomassa saunasta, neuvoi Mari. Kusto meni ja palasi pian aivan masentuneena, taluttaen Sakua kädestä.
— Ei tullut minun lapsistani ihmisiä, valitti hän.
Tuolla ijällä, jo Saku kortinlyönnissä toisten poikain kanssa, ja vielä lisäksi haisee henki viinalle.. Ei tullut minun pojastani miestä… Mitä sanot Mari? Vieläkö puolustat?
— Mitäs minä siitä puolustan, sanoi Mari, johon pojan rikos näytti koskevan kovemmin, kuin tyttöjen äskeinen jyväjuttu. Vaan on näihin rikoksiin paljon omaakin syytäsi. Mitäs annatkin tähän keräytyä kaiken maailman väen joka sunnuntai-illaksi.
— Mutta eihän lasten tarvitse niiden mukana olla.
— Ei tarvitseisi, vaan onhan ne. Antasit mennä kansakouluun, niin oppisivathan jotain, eivätkä olisi tässä kaikkea näkemässä.
— Kyllähän sinä niistä kouluista ja muista, mutta selkään minä niille annan, uhkaili Kusto, vaikka entistään laimeammin.
— Anna vaan, mutta minä rupean nukkumaan, sanoi Mari heittäytyen sänkyynsä ja vetäsi peiton korvansa päälle.
Kusto tuittuili vielä vähän aikaa lapsillensa ja käski ne sitten nukkumaan. Itse hän ei saanut unta silmiinsä moneen tuntiin. Tällä kertaa joutuivat vanhat tilit uuteen tutkintoon. Ennen olivat jyväkaupan voitot ja tanssi-iltain tulot hupaisia muistella, mutta tämän yön tapahtumat tekivät ne aivan hämäriksi. Alkoi jo epäilyttää kaikista näistä tulleen enemmän tappiota, kuin voittoa.