Joku toinen kuului tuntevan, koska virkkoi:
— Se on vaan ilman aikojansa tämän pitäjän entinen kiertävä lastenopettaja, joka näkyy nimensäkin muuttaneen.
Laulainen siirtyi vielä syrjäisempään paikkaan istumaan ja nyt jo hävettämisen lisäksi harmitti. Miksi hän ei ennen ymmärtänyt, ketkä tällaisessa seurassa saavat puhua ilman ett'ei heille naureta ja käännetä selkää. Sitä se maisterikin varmaan aavisti, koska ei kysyissä suoraan sanonut, vaan tahtoi ensin tietää, onko puhe valmistettu ja mistä aikoo puhua. Mitä ne tällaisen puheilla! Mutta ensimäinen ja viimeinen se toki olikin heille, niin varmaan kuin hänen nimensä on Laulainen, eikä heidän tuuliensa heiluteltava Laine.
Hän oli näitä harmiansa hautomassa, kun toimittaja Vipunen tuli luokse ja virkkoi:
— Minä olen katsellut, että mihinkä opettaja Laine katosi, vaan täällähän te olette.
Laulainen yrähti jotain vastaukseksi, sillä hän ei ymmärtänyt, mitä varten toimittaja häntä haki.
— Oliko tämä puhe kirjoitettu? kysyi toimittaja. Minä ottaisin sen lehteen.
— Lehteen! ihmetteli Laulainen. Vielä siitä mihin on.
— Olihan se hyvä puhe, sanoi toimittaja. Kuulosti vaan siltä, että lopetitte vähän kesken.
— Niin lopetin ja harmittaa nyt, kun alotinkin.