— Mitäs niistä, nauroi toimittaja. Asia on sillä lailla, että nuoranpäistä puhuminen ei tee koskaan hyvää vaikutusta hirttäytyneen huoneessa, mutta muita on kumminkin enempi, jotka lukisivat mielellään tällaisenkin puheen.
— Ei sitä ole kirjoitettu ja vaikka olisikin, niin en toivoisi painettavan, selitti Laulainen.
— Miten haluatte, myönnytti toimittaja. Saanenhan kumminkin lyhyesti mainita siitä?
— No jos se on niin tarpeellista, myönteli Laulainen. Vähän aikaa ajateltuansa hän lisäsi:
— Pyytäisin minä vielä vähän vaivata herra toimittajaa, että jos kaupunkiin mentyänne antaisitte painaa lehteen lyhyen ilmoituksen, jossa mainitaan, että nimenmuutokseni olen peruuttanut.
— Mikä sen nyt teki? ihmetteli toimittaja.
— Tekipähän mikä hyvänsä, mutta niin se on päätetty.
— No minä teen kuten sanottu, lupasi toimittaja.
Laulainen jäi taas yksinänsä. Toimittajan sanoista oli vähän lohdutusta, mutta samalla ne varmensivat todeksi, että puheeseen oli loukkauduttu. Sekään ei olisi vielä mitään, vaan kun nauroivat ja käänsivät selkänsä.
Hän meni ennen muita laivojen luokse ja kysyi itsellensä istumapaikan suuremman laivan keittiössä. Siellä ei ollut kenenkään osoiteltavana, että tuo se oli se tyhmyyden tekijä.