Tätä viimeistä esitystä kuunnellessa Laulaisen pää jo vähän kohosi, mutta hitaasti hän vielä vastasi:
— Ei minusta sellaiseen ole.
— Kyllä siihen pian opit, rohkaisi kandidaatti. Minä voin lähettää malliksi toisesta pitäjästä laaditun kertomuksen.
Laulainen alkoi jo uskoa sen verran asian mahdollisuutta, että virkkoi:
— Saisihan tuota katsella, vaan ei se näin vähäoppiselta onnistu.
— Kaikki onnistuu, kun vaan päättää että sen täytyy onnistua, vakuutti kandidaatti. Opista ei ole niin suurta hyötyä kuin yleisesti uskotaan. Kaikki riippuu miehen tarmosta. Onhan kaikilla opettajilla tietoja, mutta harvalla tarmoa. Näytä sinä että tarmoa on, eläkä rupea inhoittavaksi moraalin saarnaajaksi, joka vaikeroipi maailman pahuutta ja työn vaikeutta.
Laulainen kuunteli avossa suin tätä hänelle uutta viisautta, eikä osannut vastata niin eikä näin.
— Niin se asia on, sanoi kandidaatti. Ja nyt, kesken puheen, otathan sinä pienen naukun. Minä sain vähän varatuksi paluumatkaa varten.
— Ei minua haluta, virkkoi Laulainen. Kandidaatti ei kuunnellut estelyjä, etsi vaan putelinsa ja kaatoi kahteen kahvikuppiin.
— Nyt uusitaan oikealla tavalla se tämänaamuinen veljenmaljan juonti.