— Niin se lukee, todisti Juljana. Siellä seramiinin koulussa kuului pitävän osata ruotsia. Ja nyt se herra sitä opettaa. Oli kirjoittanut pitkän paperin täyteen niitä sanoja ja minä kuulin omilla korvillani, kun Anna luki, että jakkara tallar ja hammasrattaat ja siinä nyt oli jos mitä.
— Vai niin, hymähti Laulainen päätänsä pyöräyttäen. Siinäkö
Alapihassa se herra asuu?
— Siinähän se asuu ja sehän se oli Annan puolesta kirjoittanut sinne ja katsellut Annan todistuksen ja sanonut, että kyllä se pääsee sinne seramiinin kouluun. Ja pääseehän se ihan varmasti, kun Putkinotkon emäntä oli jo keväällä nähnyt unen, että Annasta tulee opettajatar ja että se menee lukemaan.
— Jopa sitten on varma, hymähti Laulainen. Häntä olisi naurattanut, mutta harmitti kuitenkin enemmän. Tuo sama uni oli keväällä merkinnyt aivan toista, vaan nyt se on sovellutettuna tähän asiaan. Tämä selitys mahtaakin olla mieleisempi molemmille.
Hän ajatteli, että olisi ehkä viisainta kääntyä tästä takaisin, mutta silloin tulisi liika paljon luottaneeksi Juljanan puheisiin. Hän päätti heti käydä ottamassa tarkemman selvän asioista. Juljana ei olisi näin pian päästänyt, vaan kun ei saanut viipymään niin lähti mukaan. Sanoi olevan asiata isäntätaloonsa, jossa on miehensä työssä. Laulainen ei ollut mielissään matkatoveristansa, mutta eihän sitä sopinut kieltääkään. Nyt se kulki aivan rinnalla ja parpatti lakkaamatta tuosta herrasta ja Annasta, mutta ei sanallakaan viitannut sinnepäin, että se olisi Laulaiselle sopiva.
Kylän lähelle tultua Laulainen poikkesi toiselle tielle.
— Eikö opettaja tulekaan Alapihaan? kysyi Juljana jääden tielle katsomaan.
— Kyllä tulen, vaan käyn ensin täällä Yläpihassa, vastasi Laulainen mennessään.
— Minäpä kerron että tulette, huusi Juljana jälkeen.
Kertokoon vaan, ajatteli Laulainen. Yhä enemmin alkoi vaivata se paha aavistus, että jos Juljanalta saadut tiedot ovat tosia, niin hän ei kenties olekaan odotettu vieras missään suhteessa, tuskin opettajanakaan.