— Niinhän se oli, vahvisti Kokkonen. Mutta kyllä Niiranen ymmärsi, vaan se on aivan tahallaan selittänyt tuhmemmille että laina on sama kuin lahja, vaikka laina on sama kuin velka, ja velasta pitää maksaa sekä korko että viimein päävelka, joten rakennus tuleekin kalliimmaksi. Siitä sinun pitää kirjoittaa paikalla ja sanoa että se on suoraa petosta.
Laulaista epäilytti tämä kirjoituksen aine.
— Se on syytös törkeästä petoksesta ja jos sitä ei saa toteen, niin me molemmat joudutaan linnaan.
— Ei jouduta linnaan, väitti Kokkonen. Minä en sitä pelkää, mutta jos sinä pelkäät niin kirjoita nyt aluksi vähän varovammin, että täällä on kyläläisiä houkuteltu ja narrattu. Loppuun vaan panet uhkauksen, että jos eivät lopeta heti koko puuhaa, niin asia ei jää tähän.
Laulainen ajatteli vähän aikaa ja sanoi:
— Ei minua haluta kirjoittaa tälläkään tavalla.
— Miksei haluta, kivahti Kokkonen. Pelkäätkö vihoja, vai toivotko pääseväsi siihen kouluun opettajaksi? Pitkään saat odottaa. Ei ne sinua enään kaipaa, ei nyt eikä sittenkään, jos koulukin rakennettaisiin. Vai puhuiko Niiranen mitään näistä asioista, kun tullessasi kävit siinä?
Laulaisesta ei ollut asian todeksi tunnustaminen oikein mieleistä, vaikkakin se alkoi entistä enemmän harmittaa.
— Ei puhunut mitään, sanoi hän viimein hitaasti.
— Siitä nyt näet, ilkkui Kokkonen. Muistatko mitenkä laajana oli Niirasen suu keväällä huutaissa, että otetaan tämä Laulainen opettajaksi. Se oli vaan sitä varten, että ajaisit hänelle kiinni haluttua saalista, mutta kun se on saatu käsiin, niin saat, niinkuin koira, potkun kylkeesi.