— Vai niin, hymähti ukko. Luuletko siihen sitten pääseväsi?
— Miks'en pääsisi, jos vaan se isännän sana toteutuu, ett'ei Anna tule näin sydänmaalle. Helposti se muuttuu miesopettajan paikaksi.
— Kävipä miten hyvänsä, niin tyhjän siitä nuolaset, päätteli ukko.
Kuulin, että Niirasen sisarenpoika menee samaan kouluun.
— Sekö Samuli niminen poika? kysyi Laulainen ihmetellen.
— Se Samuli, vahvisti ukko. Mahtaa olla yhteinen tuuma, ja kyllä
Niiranen pitää huolen että vennonvieraat syrjään työnnetään.
Laulaisen ajatuksissa yhtyivät vanhat epäilykset ja nykyiset vastoinkäymiset, ja se sai tuskalliselle tuulelle. Hän ei pysynyt enää istuillaan, vaan nousi seisaalleen ja alkoi kiivastella:
— Ei minua sitten enää aivan omin valtoinsa työnnetä syrjään. Täytyy silloin katsoa sitäkin, kellä on entistä kokemusta opettajana ja parhaat todistukset.
Nyt oli Kokkosen vuoro olla rauhallisena ja hän alkoi isällisesti surkutellen puhella:
— Minä olen pitänyt sinua vakavana miehenä, mutta samanlainen hapuilija taidat olla kuin kaikki muutkin nykyajan nuoret miehet. Ei niille kelpaa enään esi-isäin ammatit eikä elantotavat. Pitäisi päästä johonkin, muka paremmille päiville, aivan kuin tuhlaajapoika.
— En minä pyri näiltä mailta pois, enkä paremmille päiville, vaan että osaisin paremmin opettaa, puolusteli Laulainen.