— Ei ruveta käräjöimään, houkutteli Laulainen. Jos se on korkeimman tahto, että ne koulut ovat tulevat, niin annetaan tulla.
— Ei Jumala suosi petosta, eikä petoskuiskutuksia, jyrisi ukko.
— Ei suosi, eikä tarvitse meidänkään suosia, myönteli Laulainen. Mutta tietäähän isäntä että suurimmat asiat ovat saaneet alkunsa petoskuiskutuksista, kuten Kristuksen kärsiminen.
— Niin sai se asia, mutta sanopa, missä näitä kuiskutusten suosijoita kiitellään?
— Ei kiitellä, ei kiitellä, lepytteli Laulainen, vaan eipä käsketä käräjöimäänkään, eikä miekkaan tarttumaan, senkin te vanha mies tiedätte paremmin kuin minä.
— Oikeassa sinä olet siinä, jos tässä olisi yksistään oma etu kysymyksessä, mutta muiden puolestahan minä etupäässä riitelen, jos riitelen.
He väittelivät tästä asiasta vielä pitkän aikaa ja Kokkosen kiivaus vähitellen tyyntyi. Laulainen ei halunnut riitaan yllyttäjän mainetta päällensä, sillä hänessä oli herännyt uusi tuuma, jonka toteuttamiseksi tarvitsi muidenkin kuin Kokkosen suosion. Hän oli päättänyt ryhtyä kilpailuun, ja myöhemmällä, rauhallisten puheiden lomassa otti jo asian varovasti esille.
— Mitäs isäntä sanoisi siihen, alotti hän, jos minä siltä varalta, että jos nämä koulun puuhaajat voittavat, kävisin tuon seminaarin ja hakisin sitten tänne opettajaksi?
— Niin mitenkä? kysyi Kokkonen.
Laulainen selitti ajatuksen uudestaan ja selvemmin.