— Ja sitten sinä uskot hyvin löyhästi siihen Jumalaan, josta opetat lapsille ja puhut muillekin, jatkoi ukko.
— Mitenkä löyhästi?
— Niin löyhästi, ett'et usko Jumalan elättävän sinua nykyisessä toimessa ollessasi, vaikka et tiedä kenenkään siinä kuolleen nälkään.
Kokkosen muistutukset sattuivat arkaan paikkaan ja koskivat kipeästi, mutta niistä ei sopinut suuttua. Laulainen alkoi puolustuksekseen kertoa virkaveljestänsä, Mantusesta, miten sillä on huono toimeentulo ja mihin ammattiin se nyt hädässään ryhtyy. Ja ett'ei Kokkonen voisi sanoa hänen aina omaa etuansa ajattelevan, kertoi senkin mitä oli virkaveljensä puolesta puhunut ja mitä aikoivat hänen hyväksensä tehdä.
— Minä kuulen että siellä on mies, jossa ei ole kunnianhimoa, virkkoi Kokkonen kuunneltuansa loppuun. Sen auttaminen olisi toista kuin lähteä tuon Annan taikka Samulin kanssa kilvanjuoksuun. Mutta jos siihen rupeat, niin kohta unohtuu köyhä virkaveli.
Laulainen istui vähän aikaa ajatuksissansa ja virkkoi:
— Menipähän omat hommat minne päin hyvänsä, niin ei virkaveljen asia saa kokonansa unohtua.
KOLMEN VUODEN KULUTTUA.
Niinkuin kylmä Lapinmaa on jaettuna neljän valtakunnan kesken, samoin Savon ja Karjalan rajamailla oleva kylmä ja karu Rumpukan perukkakin oli jaettuna neljän pitäjän kesken. Kolmen nurkkapisteet tulivat aivan yhteen neljännen pitäjän sivua vastaan. Pitäjästen keskustoihin oli täältä pitkä matka ja tänne olivat asettuneet vähävaraisimmat ja sitkeimmät köyhyyden kanssa taistelemaan. Moni heistä sortui, vaipui suurimpaan köyhyyteen, mutta aina tuli uusia onneansa koettamaan.
Täällä tapaamme taas muutaman ajan kuluttua Laulaisen.