— Pitää toki antaa sukset, sanoi emäntä ja lähti itse toverina etsimään ja neuvoi tien suunnan.
Kohta katosi Laulainen korpeen. Sukset luistivat että korpikuuset vaan vilisivät ohitse mennessä. Tien pohjaa näkyi sen verran, ett'ei tarvinnut peljätä harhaan joutumista. Maata peittävä hanki antoi tälle kaukaiselle korvelle edes vähän viehätystä. Toisin oli sulan maan aikana. Silloin ei sinne äkkinäinen uskaltanut yrittääkään yksinänsä, jossa rämeitä kierrellessä olisi pian eksynyt. Ei siellä seutuja tuntevakaan huviksensa kuljeskellut. Mieltä ahdisti aina se tunne, että jos täällä kohtaa onnettomuus, eikä pääse omin voimin eteenpäin, niin avun huutaminen on turha.
Tien pohjalla pysyminen oli Laulaisella päähuolena. Sitä oli ajettuna ainoastaan muutamia kertoja vähän lumen aikana syksyllä, eikä entiset jäljet olisi ennen suvisäitä kuumottaneetkaan.
Sukset sujahtivat metsän halki hakatun aukon ylitse. Laulainen pysäytti kulkunsa ja peräytyi katsomaan. Siinä oli raja-aukko. Siitä alkaa varmana toinen pitäjä. Hän oli mielissään kun joutui ennen illan hämärtämistä toiselle puolelle ja lähti lepäämättä lykkimään eteenpäin. Hän toivoi maisemain kohta muuttuvan, alkavan kohota korkeammiksi, mutta joutuikin melkein aukealle suolle, jossa kasvoi tasalatvoja, vaivaisia mäntyjä. Sellaista oli silmän kantama, useita kilometrejä. Täällä hän olisi aivan varmaan hiihtänyt harhaan, ell'ei tien pohja näkynyt.
Mutta suon toiseen laitaan päästyä vilahti taas aukko. Laulainen ihmetteli, että mikä aukko tämä oli ja muisti vasta eteenpäin hiihtäissään, että hän onkin jo kolmannessa pitäjässä. — Nytpä minä saan kehua hiihtäneeni parissa tunnissa kokonaisen pitäjän ylitse ja vielä pitkän matkan toista ja kolmatta, ajatteli hän pyyhkien hikeä otsaltansa. Nyt oli jälellä tämä kolmas, mutta siinäpä olikin hiihtämistä. Emäntä ei nimittänyt suotta tätä peninkulmaa "vihaiseksi". Se oli kerrassaan suden mittaama.
Oli jo hyvin hämärä, kun Laulainen joutui asutuille seuduille Korvenkylään, jossa oli muutamia pieniä taloja hajallaan. Hän suuntasi kulkunsa sitä taloa kohti, jossa tiesi koulun sijaitsevan. Taloa lähestyessään hän kuuli että siellä kutsuttiin joukkoa kylpemään ja kutsuissa käytettiin vanhaa tapaa, huutamista. Hän oli asettelemassa suksiansa seinää vasten pystyyn, kun miehet tulivat tuvasta saunaan mennäkseen. Joku seisattui ja kysyi:
— Kuka näin myöhällä suksien kanssa romuaa?
— Onpahan mies, joka on tänä iltana hiihtänyt melkein kolmen pitäjän yli, vastasi Laulainen.
— Kuka se niin voimakas on, ihmetteli mies ja tuli lähempää katsomaan.
Toisetkin seisattuivat.