— Nyt minä kummissa käsin! huudahti mies. Meidän entinen opettajahan täällä on.
— Kuka, Laulainenko? kysyi toinen saunatielle seisattunut mies.
— Aivan Laulainen, vastasi tämä. Onko siellä Mantunen?
— On, on, vastasi Mantunen ja lähti harppaamaan suoraan hankea myöten tulijan luokse. — Tiesitkö sinä, että minä olen täällä?
— Tiesin. Tuskinpa olisin muuten tullutkaan.
— Sepä on hauska että tulit, ihasteli Mantunen pudistellen samalla tulijan kättä. Mutta sinun pitää joutua kylpemään. Menkää te muut miehet edeltä, me tullaan kohta perästä.
Toisetkin olisivat kääntyneet tupaan, mutta Mantunen ei mitenkään sallinut että heidän tautta talon joukon kylpy häiriytyy. Hän piti tätä virkaveljen tuloa niin suurena kunnianosoituksena itsellensä, ett'ei tietänyt, miten parhaiten palvelisi.
— Kyllä sinä olet saanut hiihtää kovasti, hän säälitteli tunnustellen hartioita. Vaatteet aivan kosteina. Nyt et saa antaa itsesi kylmettyä. Minä annan turkin, joka kääritään ympärille saunaan mennessä.
Laulainen ei vastustellut, sillä hän tiesi kokemuksesta että tällaisen matkan tehtyä oli kylpy ja suojeleminen hyvin tarpeen.
Ennenkun he joutuivat saunaan, tulivat jo toiset miehet sieltä pois.