— Minäpä sain sellaisen sivutoimen, jota voin toimittaa koulumatkoillani ja jossa ei tarvitse takauksia.
— Mikä se niin mukava toimi oli? kysyi Mantunen mielihyvällä.
— Tulisijain tarkastajan toimi, ilmoitti Laulainen. Siitä on sievä lisätulo, niin ett'ei minullakaan ole puutetta.
— Niin, kyllä se Luoja pitää huolen, huokasi Mantunen ja lisäsi hellävaroen: — Et katsonut halpa-arvoiseksi sitä.
Laulainen naurahti.
— Olen toki siitä kiusauksesta päässyt. En tunne arvoni alenevan, vaikka välistä nousen katollekin, neuvomaan ja auttamaan karstan laskemisessa. Uunien kelvottomaksi merkitseminen on vaikeampata. Mutta kyllä tuollainen uuni kuin tässä huoneessa ei saa enää armoa. Sehän on kuin hyvin vanha vasu. Eikö sinua peloita, että jos tuli kytee yöllä uunin takaa seinään ja palat vuoteeseesi?
— En minä Jumalan sallimatta pala, vastasi Mantunen.
— Niin, kyllä se on totta, sanoi Laulainen. Mutta väärin on talon haltijalta pitää tuollaista uunia. Eihän se anna lämmintäkään. Minulla on jo vähän kylmä.
— Aijai! Onko kylmä? alkoi Mantunen hätäillä. En ole tässä yhtään muistanut levolle rupeamista, vaikka sinua mahtaa väsyttääkin. Nyt heti peitteen alle, ja minä annan kuivat sukat jalkaan ja levitän turkkini lisä-peitoksi. Niin, niin, ei tässä nyt auta vastaväitteet. Jos vielä minun huolimattomuuden tautta saat taudin.
Kohta oli Laulainen niin hyvästi peitteihin käärittynä, ett'ei oma äiti olisi sitä sen paremmin tehnyt. Mantunen itse meni vielä pöydän ääreen.