— Siitä pitäisi kirjoittaa sanomalehteen.
— Kukapa täällä osannee niin hyvästi kirjoittaa, että se jotain auttaisi, epäili Niiranen.
— Jos minä koettaisin kirjoittaa, tarjoutui Laulainen. Isäntä osannee selittää tien suunnan ja pituuden, sekä kuinka monelle kyläkunnalle siitä on hyötyä.
— Kyllä minä osaan selittää, sanoi Niiranen. Mutta mennään huoneeseen siitä tuumimaan. Antaa oriin kävellä.
He alkoivat astella pihaan. Laulainen oli mielissään, kun sattui sopiva tilaisuus tarjota apuansa näin mahtityössä, johon ei jokainen pystynytkään.
Niiranen alkoi jo pihaan mennessä kertoa tien suunnasta, mutta se keskeytyi vähäksi aikaa, kun hänelle johtui maitohuoneen ohitse mennessä mieleen näyttää huoneen sisusta. Tytär Anna oli siellä parhaallaan puhdistelemassa maitoastioita. Tämä ei ollut oikein mielissään tulijoista ja virkkoi moittivasti:
— Kun isä toi tänne vieraan juuri huonoimman järjestyksen aikana.
— Ei me sinua häiritä, tee vaan työtäsi, sanoi Niiranen.
Hän tahtoi vaan näyttää vieraalle uutta voin vaivauspöytää ja suurta jäähdytysammetta, jossa maitoastiat seisoivat jäiden ja veden ympäröimänä. Laulainen ei nähnyt näissä mitään erityisempää ja katselikin enemmän Annaa, joka pyörähteli notkeana ja tottuneen tavalla suurten sinkkisten astiain ympärillä, jotka pienimmästäkin jysähdyksestä antoivat kumajavan äänen. Annakin huomasi vieraan tarkastelun ja virkkoi:
— Meillä on nämä kermanerotuskapineet aivan vanhan aikaisia, vaikka johan niitä on tuolla suuremmissa taloissa oikeita separaattoria.