— Mitäpä minä siitä, eihän se ollut minun asiani, vastasi Laulainen.
— Aiotteko suostua tuohon Kokkosen esitykseen?
— Pitänee siihen suostua ja siinä sivussa taivutella Kokkosta ja muita isäntiä siihen kansakoulupuuhaan.
— Ette ole vielä käynyt Kokkosen kotona?
— En. Olin viime yötä Putkinotkossa. Siinä on puhelias emäntä.
— Onhan se, kun alkuun pääsee, sanoi Anna naurahtaen. Sattuiko puhetuulelle?
— Jotenkin. Koko menomatkan kertoi uniansa, jotka kuuluivat toteutuneen.
— Vai kertoi. Siinä se on vähän vättö, niin vanha ihminen.
— Eikö mitä, piti Laulainen emännän puolta. Saattaa niissä olla perää. Sunnuntaita vasten sanoi nähneensä Annallekin merkki-unen.
— Minulleko! ihmetteli Anna ja katsoi kysyvästi Laulaiseen, joka oli omista sanoistaan käynyt hämille. Minkälaista unta sanoi minulle nähneensä?