Viikon lopulla, oli Laulaisella vähän paha omatunto, kun lasten hauskuuttaminen oli jäänyt kylänkäynti-touhussa unohduksiin. Nyt hän koki korjata sitä ja laittoi lasten kanssa lopettajaispäiväksi lehtikoristuksia tupaan ja ovien päälle. Lopettajaispuheessaan hän ilmoitti lapsille tulevansa viikon tai kahden perästä takaisin ja sitten he loma-aikoina laulavat ja leikkivät ja käyvät marjassakin oikein suurella joukolla. Lapset jäivät hyvin iloisina odottamaan.
Hyvästillä käynti Alapihassa ei onnistunut. Hän ei saanut pienintäkään tilaisuutta tutkia Annan mielialaa häntä kohtaan. Täytyi erota aivan tavallisen vieraan tavalla. Ainoa mielen hyvike oli siinä, kun sai jättää Annalle nuo kirjaston aluksi aijotut kirjat, joiden laitoihin oli vetänyt hienoja viivoja niiden lauseiden kohdalle, jotka jollain tavalla puhuivat hänen puolestansa. Sellaisia oli useita "Neuvonantajassa nuorisolle", kun vaan nyt Anna ne oikein ymmärtäisi.
TOIMITTAJAN LUONA JA KIRJE ANNALLE.
Maalla asuvain mieleisin virkistysmatka on käydä kaupungissa. Sinne Laulainenkin vapaaksi päästyänsä riensi, vaikka muut sieltä parhaallaan maalle muuttivat. Ei siellä monta päivää aikonut Laulainenkaan viipyä, sillä ei ollut paljon tuttavista, eikä asioistakaan. Tärkein asia oli käydä maisteri Vipusen luona, joka toimitti "Sanomia Savosta"-lehteä. Oli kysyttävä tokko nuo pitemmät kirjoitukset kelpaavatkaan lehteen, kun ainoastaan uutinen Leppämäen koulun perustamisyrityksestä oli painettu.
Maisteri tuli tervehtimään reippaana, kuten tavallista ja kysyi:
— Joko siellä maalla on täysi kesä?
— Ei aivan täysi, vaikka hyvällä alulla, vastasi Laulainen.
— Vai niin. Mutta yhäkö niitä lapsia pitää opettaa? Eikö niiltä jo pääse muihin puuhiin?
— Kyllähän niiltä lapsilta jo pääsisi, vaan mitäpä muuta minä osannen puuhata, paitsi tavallista työtä, vastasi Laulainen vaatimattomana.
— Johan nyt Laulainen kursailee joutavata, nauroi toimittaja.
Esitelmiäkin olette pitänyt.