— Niin, siellä sydänmaalla, vaan kelvanneeko tuo enemmän ymmärtäväin luettavaksi.
— Kyllä se kelpaa, lohdutteli toimittaja. Panen ehkä pääkirjoitukseksi, kun tilaa tulee. Se on jotenkin sujuvasti kirjoitettu. Meiltä maisterimiehiltä ei aina synny sellainenkaan.
— Ei toki pidä pilkata, sanoi Laulainen, vaikka mielellään uskoi toimittajan sanat todeksi.
— Ei siinä ole pilkkaa, vakuutti toimittaja. Tieteellisesti etevämpiä kyllä ovat, mutta kansantajuisuutta puuttuu, jota näin maaseutulehdeltä vaaditaan.
— Ettäkö aivan korjailematta kelpaa painettavaksi? kysyi Laulainen mielissään. En ole ennen näin pitkiä kirjoituksia kirjoittanut, enkä ole niistä niin varma.
— Aivan korjailematta, paitsi mitä vähän poistelin kielivirheitä lukiessani, hyvitteli toimittaja.
— Sepä hyvä. Mutta mitä toimittaja ajattelee siitä nimenmuutto-ilmoituksesta?
— Mitäpä minä siitä. Jokainen on nimensä herra ja tekee miten tahtoo. On vaan ollut lähettämättä kirjapainoon, kun ei ole sekään kirjoitus vielä sopinut. — Mutta nyt minun pitäisi puhua eräästä toisesta asiasta, vaan on mentävä ensin toimittelemaan muita asioita. Tulkaa päivällisen jälkeen uudestaan, niin sitten puhutaan niistä.
— Kun saisin tietää vähän asian suuntaa, uteli Laulainen.
— Asia on sellainen, että tarvittaisiin maaseutuja tunteva mies avustamaan arpajais- ynnä muita hommia, selitti toimittaja kiireessä.