— Ei sinne meidän kylälle uhkausta kuulunut, vaan siitä ne arvasivat, kun oli lopussa, kahden viivan välissä, sana —laine—.
— Sitähän minä olen käyttänyt nimimerkkinä, jos on sattunut jotain pitempätä asiata, myönsi opettaja.
He olivat jo joutuneet tuolle ennen mainitulle kirkkotielle, jossa aukean ahon keskellä näkyi pieni, vanha mökki.
— Onkohan tuossa mökissä lehmiä? kysyi opettaja kohdalle tultua.
— On siinä lehmä, tiesi Samuli. Mitä opettaja siitä kysyy?
— Niin kysyn, että jos siitä saisi piimällä sekoitettua vettä juodakseen. Janottaa niin armottomasti ja paljaalla vedellä se vaan kiihtyy.
— Kyllä siitä saapi, uskoi Samuli. Mielellään se Julja antaa juomista. Tämä on enon maalla oleva mökki.
— Vai niin. Mennään sitten yhdessä.
— Menkäähän yksinänne, sanoi Samuli. Minä istun ja odotan täällä.
— Mitä varten täällä istua, jos ei janotakaan. Samuli virkkoi naurahtaen: