Laulainen seurasi kehoitusta ja sisäpuolelle päästyä kumarsi parhaan taitonsa mukaan. Mutta esiintymisohjelma meni hajalle, kun herra ehätti kysymään mikä asia.
— Minulla on sellainen asia, että tuon kirjettä… täytyi Laulaisen alottaa aivan valmistuksetta.
— Vai niin, virkkoi herra heittäen sanomalehden pöydälle. Onkohan se minulle taikka…
— Tämä on maisteri Eskolalle. Onko herra se… sen niminen?
— Kyllä minä olen, vastasi tämä ja nousi ottamaan kirjettä. Onko tähän vastattava, taikka muuta…
— En tiedä. Se on maisten Vipusen lähettämä. Hän aikoi siinä esitellä minua luentomatkalle oppaaksi. Nimeni on Laulainen, lasten opettaja.
— Vai niin, vai niin. Istukaa, olkaa hyvä.
Hän repäsi kirjeen kuoren auki ja asettui pöydän ääreen lukemaan. Laulainen istui uunin lähelle ja katseli ympärilleen. Hän huomasi, että toisessa kammarissa istui soututuolissa se toinen herra, josta oli kuullut mainittavan ja luki sanomalehteä. Lukijan pää oli lehden suojassa, ainoastaan tuolin eteenpäin liikahtaissa vilahti pystytukan tasainen latva. Luettava lehti näkyi olevan ruotsinkielinen.
Maisteri Eskolan pöydällä oli sanomalehdet suomenkielisiä. Laulainen oli tällä vähällä ajalla ymmärtänyt, että tämä herra on jotenkin juro. Istumaan kehoittaissa oli katsahtanut suoraan silmiin, mutta sitä ennen jyrötti katsoa kupeelleen kuin vihamiestään puhutellessa. Kirjettä lukiessa näytti siltä kuin otsa vähän kirkastuisi ja loppuun päästyä hän jotenkin vilkkaasti virkkoi:
— Jahaa. Opettaja Laulainen siis tuntee tarkoin Virtasalmen pitäjän.