— Kyllä minä luulen tuntevani, vastasi Laulainen. Olen sitä viitenä vuotena kierrellyt.
— Se on hyvä. Voitte siis suunnilleen sanoa, missä kylissä ovat lainakirjasto- ja kansanopistoasiat enimmän tuntemattomia.
— Luulenpa nekin tuntevani.
— Se on hyvä. Voitte myös suunnilleen laskea, kuinka monta päivää meiltä menee tällä kierrolla, jos ajattelemme niin että suurimmissa kylissä kutsumme aina kuulijoita kokoon ja pienemmissä poikkeamme vaan ohimennen puhuttelemassa vaikuttavimpia henkilöitä.
Laulainen ryhtyi laatimaan suusanallista matkaohjelmaa. Kuvaili kuljettavia taipaleita, niiden pituutta ja kylien suuruutta. Kokouspaikkojen valikoimista varten luetteli erityisiä taloja, millaisia niissä oli isännät ja muut joukot. Vanhojen muistojen innostamana hän kertoili niistä kaikellaisia kaskuja, jotka jo vetivät tämän jörömäisen herrankin suuta nauruun. Toisessa kammarissa oleva pystytukka herrakin laski sanomalehden alas ja Laulainen huomasi, että se kuunteli hyvin tarkkaavaisena ja kirjoitti aina väliin taskukirjaansa, jota piti polvellaan. Alussa tämä havainto hiveli Laulaisen itserakkautta puhujana, mutta sitten jylähti mieleen että se voisi kopioida hänen puhettaan hullunkurisuuden vuoksi, kun siihen tuli kiireessä sekaisin murretta ja kirjakieltä. Äänellään lintukin laulaa, ajatteli hän ja antoi mennä eteenpäin, vaikka vähän varovammin.
Kun matkasuunnitelma oli valmis ja lähtöpäivä määrättynä, tuli toinenkin herra samaan huoneeseen. Laulainen ajatteli sen menevän ohitse, taikka palaavan kammariinsa ja nyökkäsi tervehdykseksi. Mutta herrapa tuli oikein kättä lyöden tervehtimään ja esitteli itsensä ylioppilas Finbergiksi Uudeltamaalta. Tämä teko miellytti hyvin Laulaista ja hän alkoi kysellä, miksi herra on tullut näin pohjoiseen kesää viettämään.
— Minä tahdoin tutustuman Savon kauniisti kehuttuun luondon ja perehtymän suomenkieltä, selitti herra Finberg käyttäen käsien ja kasvojen liikkeitä sanojensa apuna.
Laulaisenkin korva huomasi, että herralle on kielen oppiminen hyvin tarpeen, mutta hän ei kajonnut siihen puoleen, vaan kysyi:
— Kuinka nämä seudut miellyttää herra Finbergiä? Herra pudisteli päätänsä.
— Ei oikein. Minä olen muina kesänä ollud meren saaristolla ja siellä on luondo jotain suurenmoista. Mutta tämä ei ole saaristo, eikä sisämaa.