— Yhä paranee, kiitteli maisteri. Sitä ukkoa pitäisi saada puhutella. Onko se meidän matkan varrella?
— Ei ole aivan matkan varrella, sanoi Laulainen, joka tunsi ukon ja matkat.
— Mutta voitaisiinhan tehdä pieni mutkakin, esitteli maisteri. Haluaisin tutkia näitä omituisia ukkoja, jotka tavallaan edustavat vanhaa suomalaisuutta.
— Ei tämä ole mikään miellyttävä ukko, virkkoi Laulainen. Laulutkin ovat enimmäkseen hyvin siivottomia. Tavataan me toisia vanhoja miehiä, jotka ovat miellyttävämpiä.
— Olkoon sitten tämä, mutta huomauttakaa niistä toisista.
— Kyllä ne huomaa aivan huomauttamatta, naurahti Laulainen ja kertoi lyhyesti Leppämäen Kokkosesta.
Kyytipoika jäi keskustelusta syrjään ja hyppäsi nyt aina pienimmänkin vastamäen tullessa kävelemään.
— Hevosta säälivä poika, huomautti maisteri.
— Nähtävästi hyvin kunnon poika, jos ei tarvitse lukea, naurahti
Laulainen.
— Voipi olla niin, myönnytti maisteri. Mutta runoja ja lauluja se ihailee. Laulu onkin aine, johon kaikki mieltyy. Sillä me alotetaan ja lopetetaan nämä kokouksetkin.