— Isännän pitää antaa käydä tyttärensä lisää oppimassa, sillä tänne lähipitäjääseen perustetaan kansanopisto, jatkoi maisteri. Se ei tule kalliiksikaan, kun oppiaika on vaan puoli vuotta.
— Vai niin, virkkoi Vänninen. Mihinkä virkoihin siitä koulusta pääsee?
— Ei tätä koulua käydä virkoja varten, vaan että nuoret oppivat rakastamaan kansaansa ja isänmaatansa, kasvattamaan lapsiansa ja yleensä kaikkea, mikä kuuluu kansalais-sivistykseen.
— Hm, vai niin, vai laitetaan semmoinen koulu. Niitähän ne nykyaikana, vaan ei niihin näistä paikoin, myhähteli Vänninen ja meni lisää odottelematta ulos.
Laulainenkin oli kuullut keskustelun lopun ja ajatteli, että siinähän on yksi laji vanhoja suomalaisia. Hän oli aikeessa mainita siitä, vaan pyydetty kahvi joutuikin samassa. Talon tytär tuli tuomaan. Maisteri ei sitä vielä tuntenut ja kysyi kahvia ottaissaan:
— Oletteko tämän talon neiti?
— Kyllä minä olen, kuului vastaus. Äänen paino ja tarjoamis-asento oli lainattu joltakin herrastalon taitavalta sisäköltä.
— Kuulin neidin käyneen kansakoulua.
— Kyllä minä kävin.
— Puhuin tässä juuri isällenne, että hän antaisi teidän mennä kansanopistoon.