— Ei se paljas maantie mitään tuo, vastasi Laulainen. Tähänkin kylään pitäisi saada kansakoulu.
— Laajentaakohan se kansakoulu niinkään paljon henkistä näkökantaa, arveli maisteri. Niissä on uskonnonopetus pääaineena ja jos se tapahtuu ahtaassa hengessä, niin oppilaista tulee vanhempana tuollaisia kuin tuokin ukko, jolle pitäisi lainakirjastossa olla vaan saarnakirjoja.
— En ymmärrä, vastasi Laulainen allapäin.
Hän tuli ajatelleeksi omaa kouluansa, jossa todellakaan ei opetettuna paljon muuta kuin uskontoa ja sisälukua. Sille ei tämä maisteri antane mitään arvoa.
Maisteri ei aavistanut toverinsa ajatuksia, vaan jatkoi:
— Mutta hyvä on kuulla tuollaistakin puhetta kuin tuo ukon puhe. Hänellä on tuskin Uutta testamenttia, muista kirjoista puhumattakaan, mutta hän sittenkin luulee ymmärtävänsä sekä hengelliset että maalliset asiat paremmin kuin kukaan toinen. Eikä se aina ole aivan väärässäkään. Osasipa iskeä heikoimpaan kohtaan siinäkin poikansa lainakirjassa. Eipähän puhunut mitään saman kirjan muista kertomuksista, jotka ovatkin hyviä.
— Ei tuo ukko ymmärrä hyvemmistä ja huonommista kertomuksista, väitti Laulainen. Hän tuomitsee poltettavaksi kaikki maalliset kirjat, etupäässä ne jotka lukijata naurattavat.
— Onpa se siinäkin tavallaan oikeassa, sanoi maisteri. Ylen määrin naurattavat, samoin kuin kiihoittavatkin kertomukset ovat enimmästi roskaa.
— Saattaa olla, en ymmärrä, myötteli Laulainen. Mutta mitenkä maisteri selittää sen asian, kun tuo sama ukko pitää erittäin hyvinä kirjoina ne, jotka kertovat kohta tapahtuvasta maailman lopusta, taikka Aatamin haudan päällä kasvaneesta hirrestä, jota ei saatuna temppelin seinälle sopimaan.
— Se on perintö ahdasmielisestä uskonnon opetuksesta, kun uskonnollisena pidetään ainoastaan sitä, joka on ihmeellistä, taikka kauhistuttavaa, vastasi maisteri.