— Tulisikohan tuo siitä, uskalsi Laulainen epäillä. Eipähän näitä tällaisia ukkoja ole jos enintään yksi kylässään, kaikissa ei ole yhtään.
— On niitä nähtävästi kaikissa kylissä, sekä nuorissa että vanhoissa, mutta toisilla on häveliäisyyttä, eivätkä laske näitä ajatuksiansa julkisuuteen.
— Mitenkä sitä uskontoa sitten olisi opetettava? kysyi Laulainen hyvin rauhallisella äänellä, vaikka ajatteli asettua vastustavalle kannalle.
— Siihen ei voi lyhyesti vastata, eikä sitä hetkessä korjata, sanoi maisteri. Vanhat menevät mielipiteineen. Ainoa, jota ansaitsee heidän suhteen yrittää, on se, ett'eivät asettuisi nuoremman sukupolven edistystä vastustamaan. Siinä täytyy ottaa lujalle, että vähänkin päästäisiin eteenpäin. Mitähän jos olisi kehoittaa tuota tämän talon tytärtä menemään kansanopistoon siten, että hankkisi sinne tarvittavat rahat joko lainaamalla taikka muuten. Tuo tytär ei näytä ensinkään tyhmältä.
Maisteri ei nähtävästi tahtonut alottaa väittelyä uskonnonopetuksesta, mutta Laulainen seisoi vielä varustuksissaan ja virkkoi:
— Saapihan se syksyyn mennessä nuo tarvittavat varat kotiansa varastamalla ja ehkäpä se ei haittaa näin hyvän asian edesauttamiseksi.
Maisteri katsahti kysyvästi, että tuliko tämä lause tyhmyydestä, vaiko tahallaan.
— Ei varastamalla, vaikka olisi kuinka hyvä asia, sanoi hän. Se on jesuiittain oppia.
— Niin sanotaan olevan, mutta opettajain opettamatta sitä vielä harjoitetaan täällä syrjäkylissä, vastasi Laulainen ja kertoi sitten mistä se syntyy.
Lopuksi hän kertoi majatalon pojan laulukirjan oston.