Hänelle oli tämä talo melkein tuntematon, hän oli aina kulkenut ohitse ja kuullut vaan, että siinä asui vanha isäntä, joka leskeksi jouduttuansa oli ottanut nuoren vaimon. Tämän emännän he ensiksi tapasivat, jolle Laulainen selitti asiansa. Emäntä ei ollut vieläkään vanha ja mielihyvää ilmaisevat kasvot näyttivät kysyvän, että arvatkaapa miten hyvä minun on olla ja mitenkä paljon minusta pidetään.
— Tässä ei ole miehiä kotona, eikä venettäkään, mutta jos vieraat odottavat vähän aikaa, niin kutsutaan, selitti emäntä ja alkoi aukoa ovia kammariin.
Isäntä kuului olevan kalassa aivan lähellä, jonne pieni poika lähti sanaa juoksuttamaan.
Odotusaikana pyysi maisteri vähän kuivaa ruokaa, jota emäntä heti laittoi ja kehoitteli syömään kiirehtimättä, että hän ennättää paistaa "lettuja".
— Hauska emäntä, ja osaa niin puhtaasti laittaa ruuan, kiitteli maisteri syödessä.
Luvatut letutkin joutuivat ihmeteltävän sukkelaan.
— Vieläkö se isäntä jaksaa kulkea kalastamassa? kysyi Laulainen emännältä.
Tämä oli purskahtaa kovaan nauruun vastatessaan:
— Kyllä se toki jaksaa.
Laulainen jäi ihmettelemään, eikä osannut kysellä enempää.