—Eikös se nyt ole niin soma, että on niitäkin, puolusti Liisa.
—Onpa se nyt koko soma, sanoi Reeta nauraa hykäyttäen.—Olkoot ne sitten yksistään, vaan eikö liene tahtonut sinuakin.
—Tahtoi toki, sanoi Liisa.—Vaan miten minä ilennen olla, kun minulla ei ole nämä vaatteet niin hyvät kuin muilla.
—Niinpä ovat, myönsi Reeta. Ja tokko nuo sinua kovin kaivannevat, jos seisot sen aikaa ulompana.
Liisa meni hyvin mietteisiinsä.
—No, en minä pakota poissa olemaan, joutui Reeta selittämään. Vaan minä ajattelin, että jos tulet jälestäpäin katumaan, jos viisaammat nauravat vaatteillasi ja käytökselläsi.
Asia jäi ratkaisematta, eikä sitä niin vähäistä asiaa joutanut pitkältä aprikoimaan, kun oli kiire häihin.
* * * * *
Oli ihmeen kaunis päivä, vähän jälkeen juhannuksen. Tuomelassa oli joukkoa niin paljon kuin häissä osaa olla. Herrasväki hallitsi enimmäkseen kamarien puolta, talonpojat oleksivat tuvassa, ulkoilma taas oli kaikille yhteinen. Sinne täytyikin tupakan savun ja ahtauden vuoksi turvautua, ja hupainen siellä olikin.
Vihkiminen toimitettiin suuressa tuvassa, jonka akkunat oli avattu ilman raitistamiseksi. Herrasväki seisoi peremmällä tupaa toimituksen aikana, talonpojat ovensuun puolella ja vähemmän uteliaat tyytyivät kuuntelemaan seinän vierustalla akkunan takana. Päistär-Tiina oli kiivennyt herrainkärryjen istuimelle, jotka oli työnnetty tuvan kupeelle liki akkunaa. Lieneekö hän sen vuoksi tyytynyt ulkopuolella kuulijain joukkoon, että hänen toiveensa pesutyttönsä suhteen olivat menneet hukkaan, vai sen tähden että hänet oli unohdettu häihin kutsua. Mutta ehkä ei Tiina näitä kumpaakaan asiaa ajatellut. Hänen vanhat kasvonsa olivat nyt niin tyytyväisen näköiset, kuin hän olisi parhaillaan kertonut, kuinka hyviä ne Rasilan emäntä- ja isäntä-vainajat olivat.