"Kun väki tulee päivälliselle, niin on puuro valmista", sanoi papinrouva.
Liisa katsoi vuoroin rouvaan, vuoroin laatikkoon ja änkytti: "mutta, mutta…"
"Puuro kypsyy hiljalleen padassa", selitti rouva, "mutta ei saa avata kantta eikä laskea ulos lämmintä."
"Mutta ei suinkaan se vaan pala pohjaan?" kysyi Liisa.
"Ei pala", vakuutti rouva.
"Ja kypsyyköhän se? Kun ne kaikki tulevat kotiin, on niillä nälkä kuin susilla."
"Kyllä se kypsyy", vastasi rouva ja katsoi kelloaan.
Sitten hän meni kotiin.
Kun Liisa näki isän, äidin ja veljet pihalla, aukaisi hän peloissaan laatikkonsa.
Kypsän, maukkaan ohrapuuron tuoksu lemusi häntä vastaan padasta. Hän otti lusikan ja maistoi. Ryynit olivat pehmeät ja puuro oli sopivan paksua. Hän kaasi puuron vatiin. Äiti pani voisilmän siihen ja sitten he kaikki istuutuivat pöytään.