Rouva vastasi: "Teen mieluummin itse hänen työnsä."
Silloin naurahti pappi katkerasti ja sanoi: "Kyllä, silloinhan kaikki tulee tehdyksi."
Rouva virkahti loukkautuneena ja harmissaan: "En huomaa muuta, kuin että minun joka tapauksessa täytyy koko ajan olla mukana ja hoitaa taloani. Niin että neidin työ ei kovinkaan suuria merkitse."
Pappi vaikeni. Ei hyödyttänyt mitään kysellä ja vastata edelleen,
Jumala paratkoon! "Neitsyt ei voi matkustaa tiehensä", sanoi pappi.
Mutta hänen vaimollaan oli niin huonot kengät jalassa, että oli aivan
surkean näköistä, ja hän sanoikin lähtiessään:
"Meidän täytyy ensi tilassa hankkia sinulle uudet kengät."
"Oh, nythän on kesä", vastasi rouva.
IX.
Nyt ovat viimeiset kalastajavenheet valmiit purjehtimaan tiehensä. Pyydystäminen on päättynyt. Mutta meri oli vielä rikas sillistä, sen näyttivät merkit pitkin rannikkoa, ja hinnat laskeutuivat. Kauppamies Mack oli ostanut kaiken sillin, minkä sai, eikä kukaan ollut kuullut, että maksuissa olisi sattunut mitään keskeytyksiä — vain viimeistä venekuntaa oli hän pyytänyt odottamaan hiukan, kunnes hän ehtisi sähköttää rahoja etelästäpäin. Mutta silloin oli väki heti sihissyt ja suhissut: ahaa, hän on pulassa!
Mutta kauppamies Mack oli mahtava kuten ennenkin. Hän oli kesken muita puuhiaan luvannut papinrouvalle leipuriliikkeen — hyvä, sitä rakennettiin, työmiehet olivat tulleet, perusmuuri oli valmis. Rouvan mielestä oli tosi ilo käydä katselemassa, miten hänen leipuripuotinsa edistyi. Mutta nyt oli itse rakennus rakennettava ja siihen tarvitsi Mack toisia työntekijöitä — hän oli sähköteitse pyytänyt niitäkin, sanoi hän.
Mutta nyt oli leipuri, joka asui nimismiehen talossa, tullut järkiinsä. Mitä papin kirjeet eivät olleet saaneet aikaan, sen sai Mack perusmuureineen. "Leipää on tuleva, jos leipää kerran halutaan", sanoi leipuri. Mutta aivan hyvinhän ymmärrettiin, että miesparka aivan turhaan potki tutkainta vastaan. Mack oli hänet musertava.