Jukoliste! huusi toinen nuorukaisista. Mutta kuinkas sitten kävi?
August valmistautui tekemään syvällistä opetusta omasta jutustaan ja sanoi: Odotas vähän, kunnes muistelen! Kuinkako kävi! Joo, mies kierähti kannella ympäri seitsemän, kahdeksan kertaa ja nousi sitten taas pystyyn, malspiikki mahassa —
Hyi! kauhistelivat kuulijat.
Niin, sanoi August itsekin järkyttyneenä ja ravistaen päätään, oli ehkä ylittänyt omat odotuksensa.
Mutta murhasitteko te hänet? kysyivät pojat, joita mokoma kertomus pöyristytti.
August perääntyi. Siinä nyt Matteakin seisoi kuuntelemassa, eikä August tahtonut olla hirviö ja murhamies: En minä häntä tappanut. Ei semmoinen muhamettilainen ja malaiji niin vähästä kuole, vaikka saakin raudankappaleen mahaansa. Ei, hän käveli malspiikki mahassaan siksi kunnes päästiin ensi satamassa lääkäriin.
Miksei hän vetänyt sitä pois?
Ei, nähkääs, silloin veri olisi juossut kuiviin ja hän olisi kuollut…
Uusia juttuja ja monta hullua tapausta pitkin iltapäivää. Aika kului. Edevart ajatteli kaikkea asiallisesti ja kysyi: Oletko kirjoittanut veneestä kotiin?
En ole kirjoittanut, vastasi August, enkä kirjoitakaan, lähetän vain sähkösanoman: kiireellisen sähkösanoman, vastaus maksettu, siinä koko juttu. — Niin, me, jotka olemme olleet maailmalla, käytämme lennätintä. Mattea, tuopa meille kahvia!