Mihin sitten?
Lähdemme kahden viikon perästä. Laittaudu valmiiksi!
Mutta jos sinä lähtisit minun mukaani kotiin katselemaan, miltä siellä näyttää? kysäisi Edevart kuin koetteeksi. Ehkäpä hyvinkin tahtoisit jäädä sinne olemaan.
Ethän ole rakentanut…?
Rakentanut ja rakentanut — oletko sinä Lovise Magrete sitten tottunut mahdottoman leveihin tiloihin?
En suinkaan, virkkoi toinen nöyrästi. En ole, Herra nähköön. Itse vain puhuit siitä, siksi tulin sanoneeksi.
Edevart: Varmasti rakennutankin vielä. Se vie aikansa, mutta varmasti rakennutan. Tehdään pieni sievä tupa meille kolmelle. Lähdetäänkö katsomaan sen uuden tuvan paikkaa?
Kyllä minä tulen sinun mukaasi.
Asia oli ratkaistu. Mutta Lovise Magrete itse lykkäsi lähtöä tuonnemmaksi. Tuntui siltä kuin hän ei olisi osannut paljoakaan odottaa matkan tuottamasta vaihtelusta, vaan olisi tahtonut olla ennen kaikkea varma siitä, että ehtii takaisin, ennen kuin ne kaksi viikkoa ovat kuluneet, joiden kuluttua Amerikanmenijöiden oli määrä lähteä. Edevartkin oli kahden vaiheilla, hän pelkäsi samoin kuin Lovise Magretekin, että heidän matkansa olisi aivan turha. Ja mitä hän sanoisi poldenilaisille tulla tupsahtaessaan sinne naisen ja lapsen seurassa? Entä mitä ihmiset sanoisivat siitä?
Yks'kaikki —