Olen kuin olenkin. Sinähän ostit ne navettatarpeet. Enkä ostanut.
Itsehän sinä ne ostit Lofootienosuudellasi.
Odotahan, niin saat kuulla! Pauline! huusi Joakim ovesta.
Senkin apina!
Silloin Joakimin sappi kiehahti, siitä olisi voinut syntyä oikein käsirysy, jos olisi ollut syrjäisiä kuulemassa. Mutta nyt istui vain isävanha tuvassa yrittäen päästä selville siitä, mistä pojat oikein riitelivät. Molemmat tuntuivat olevan oikeassa. Mitä ihmettä te nyt taas? hän kysäisi kummissaan.
Edevart: Tuo Joakim on taas ihan hulluna.
Ei hän minun mielestäni ole niinkään hupsu, tuumi isä. Kumpikin olette saaneet hyviä lahjoja, josta teidän sietää kiittää Jumalaa.
Pauline tuli. Hän mitteli katseillaan ensin toista, sitten toista kysyen lopuksi: Mitäs nyt?
Tuohan tuo Joakim — —
Eikö asia ole niin, keskeytti Joakim, että sain sinulta rahat navettatarpeisiin?
Niin on.