"Kavalluksen?"
"Kavalluksenko?" Siinä seisoi "Mamsseli" ja kysyi minulta suoraan, olinko tehnyt kavalluksen. Hän kysyi nopeasti ja hyvin suurella mielenkiinnolla. Katsoin häneen, tunsin itseni syvästi loukkautuneeksi enkä vastannut.
"Niin, niin, herrajumala, voihan sitä sattua parhaimmallekin!" sanoi hän lohduttaakseen minua. Hän uskoi edelleen, että olin tehnyt kavalluksen.
"Mikä se on, joka, niin, niin herrajumala, voi sattua parhaimmalle?" kysyin. "Kavallusko? Kuulkaas, mies, luuletteko tosiaankin, että minä olisin voinut ryhtyä niin halpamaiseen tekoon? Minä?"
"Mutta, hyvä mies, minä luulin teidän selvästi sanoneen…"
"Ei, minä sanoin, että olin kerran tehnyt kirjoitusvirheen, kirjoittanut vuosiluvun väärin, pikkuasia, jos sen tahdotte tietää, väärän päiväyksen erääseen kirjeeseen, yhden kynänvedon hullusti — siinä koko rikokseni. Ei, jumalankiitos, onhan olemassa ero oikean ja väärän välillä! Mitenkä mahtaisi minun laitani sitten ollakaan, jos minä kulkisin kunniaani tahraamassa? Yksistään kunniantuntoni minut nykyisin pystyssä pitääkin. Mutta se onkin toivoakseni tarpeeksi vahva; se on joka tapauksessa säilyttänyt minut tähän päivään saakka."
Keikautin päätäni, käännyin syrjin "Mamsseliin" ja katselin katua pitkin. Katseeni osui punaiseen hameeseen, joka läheni meitä, naiseen miehen rinnalla. Jos minulla ei olisi ollut juuri tätä keskustelua "Mamsselin" kanssa, jollen olisi loukkautunut hänen törkeästä epäilyksestään ja jollen olisi juuri sillä tavoin keikauttanut päätäni sekä hiukan nyrpistyneenä kääntynyt poispäin, niin ehkäpä tuo punainen hame olisi kulkenut ohi huomaamattani. Ja mitä se minua oikeastaan liikutti? Mitä se minua liikutti, vaikka se olisi ollut hovineiti Nagelin hame?
"Mamsseli" seisoi ja jutteli ja koetti parantaa erehdystään; minä en kuullut lainkaan, mitä hän sanoi, minä tuijotin koko ajan tuohon punaiseen hameeseen, joka lähestyi minua katua pitkin. Ja väristys kulki läpi rintani, hieno pistos; kuiskasin ajatuksissani, kuiskasin huuliani liikuttamatta:
"Ylajali!"
Nyt kääntyi "Mamsselikin" sinne päin, huomasi nuo molemmat, naisen ja herran, tervehti heitä ja seurasi heitä silmillään. Minä en tervehtinyt, tai ehkä tervehdin tietämättäni. Punainen hame liukui eteenpäin pitkin Karl Johania ja katosi.