Hän seisoi mietiskellen hetkisen, tarkasteli minua, tuijotti hämmästellen. Vihdoin hän lausui aivan hiljaa:
"Joka tapauksessa teidän on jo aika mennä kotiin. Haluatteko, että saatan teitä?"
Tämä ystävällisyys riisti minulta aseet; tunsin kyynelien nousevan silmiini, ja kiiruhdin vastaamaan:
"Kiitos, ei! — Olen vain ollut hiukan myöhään ulkona… ravintolassa… Kiitän teitä hyvin paljon."
Hän nosti kätensä kypärälle, kun läksin. Hänen ystävällisyytensä oli kokonaan masentanut minut, ja minä itkin, kun minulla ei ollut antaa hänelle viisikruunusta. Pysähdyin katselemaan häntä, kun hän verkalleen asteli tietänsä, iskin nyrkillä otsaani ja itkin yhä hurjemmin sitä mukaa kuin hän eteni. Haukuin itseäni köyhyyteni takia, annoin itselleni pilkkanimiä, keksin sydäntyneitä nimityksiä, mainioita, raakoja haukkumanimiä, joilla pommitin itseäni. Näin jatkoin, kunnes olin melkein asuntoni luona. Tultuani portille huomasin, että olin kadottanut avaimeni.
Niin, tietysti! sanoin katkerasti itsekseni, miksipä en olisi kadottanut avaimiani? Asun täällä rakennuksessa, missä on talli alapuolella ja läkkisepän työpaja yläpuolella; portti on lukossa yöllä, eikä kukaan, ei kukaan voi sitä avata — miksipä en siis kadottaisi avaimiani? Olen märkä kuin uitettu koira, hiukan nälissäni, aivan hiukan vain nälissäni, ja hiukan naurettavan väsynyt polvista — miksipä en siis kadottaisi niitä? Miksi oikeastaan ei koko talo ollut siirtynyt Akeriin, kun tulin yrittämään sisälle?… Ja minä nauroin itsekseni, karaistuneena nälästä ja riutumuksesta.
Kuulin hevosten jyskivän tallissa ja saatoin nähdä yläpuolella olevan ikkunani; mutta porttia en voinut avata enkä päästä sisälle. Väsyneenä ja katkeroituneena päätin senvuoksi palata takaisin sillalle etsimään avaimiani!
Oli jälleen ruvennut satamaan, ja tunsin jo veden tunkeutuvan läpi pukuni hartioille. Raatihuoneen luona sain äkkiä loistavan ajatuksen: aioin kehottaa poliisia avaamaan portin. Käännyin heti erään konstaapelin puoleen ja pyysin hartaasti häntä seuraamaan mukana ja päästämään sisälle, jos hän voisi.
Hjaa, jospa hän voisi, niin! Mutta hän ei voinut, hänellä ei ollut avaimia. Poliisin avaimet eivät olleet täällä, ne olivat etsivässä osastossa.
Mitä minun sitten oli tehtävä?