"Se muuttaa asian", sanoin. "Odottakaa täällä muutama minuutti, niin menen hakemaan teille hiukan rahaa, muutamia äyrejä."
Kiiruhdin alas Pilestraedelle, missä tiesin erään panttilainaajan olevan kolmannessa kerroksessa; en ollut muuten koskaan ennen käynyt hänen luonaan. Päästyäni porttikäytävään riisuin nopeasti liivit yltäni, käärin ne kokoon ja pistin kainalooni; nousin sitten portaita ylös ja koputin liikkeen ovelle. Kumarsin ja heitin liivit tiskille.
"Puolitoista kruunua", sanoi mies. "No, sama se, kiitos", vastasin. "Jolleivät ne olisi alkaneet käydä hiukan liian pieniksi minulle, en olisi tietystikään niistä luopunut."
Sain rahat ja panttilipun ja läksin takaisin. Itse asiassa tämä liivijuttu oli erinomainen keksintö; rahaa riittäisi runsasta aamiaistakin varten, ja ennen iltaa olisi tulevaisuuden rikoksia käsittelevä artikkelini valmis. Aloin heti katsella elämää suopeammin ja kiiruhdin takaisin miehen luo päästäkseni hänestä vapaaksi.
"Olkaa hyvä!" sanoin. "Minua ilahuttaa, että käännyitte ensimmäiseksi minun puoleeni."
Mies otti rahat ja alkoi silmäillä minua. Mitä hän siinä katsoa töllötteli? Sain sen vaikutelman, että hän tarkasteli varsinkin housujeni polvia, ja minua harmitti hänen hävyttömyytensä. Luuliko tuo lurjus, että minä todella olin niin köyhä kuin miltä näytin? Enkö ollut ryhtymäisilläni kirjoittamaan kymmenen kruunun artikkelia? En ylipäänsä pelännyt tulevaisuutta, minulla oli monta rautaa tulessa. Mitä se liikutti tuiki vierasta miestä, jos minä annoin juomarahaa tällaisena kirkkaana päivänä. Miehen katse ärsytti minua ja päätin läksyttää häntä ennen eroamistamme. Kohautin olkapäitäni ja sanoin:
"Hyvä mies, teillä on paha tapa katsoa töllöttää miehen polviin, kun hän antaa teille kruunun verran rahaa."
Hän keikautti päänsä taaksepäin seinää vasten ja katseli suu auki. Aivot askartelivat jotain tuon kerjäläisotsan takana, aivan varmaan hän ajatteli, että tarkoitukseni oli narrata häntä, ja hän ojensi minulle rahat takaisin.
Jalkaa polkien ja kiroten sanoin, että hänen oli ne pidettävä. Kuvitteliko hän, että minä turhan takia näin tällaista vaivaa? Ehkäpä lopultakin olin velkaa hänelle tuon kruunun, se oli minulla vanhaa velkaa varten; hän oli nyt oikeudenmukaisen ihmisen edessä, joka oli rehellinen sormenpäitään myöten. Lyhyesti, rahat olivat hänen… Ooh, ei mitään kiittämistä, se oli tuottanut minulle iloa. Hyvästi.
Läksin. Olin kuitenkin päässyt tuosta leininruntelemasta kiusanhengestä ja saatoin olla rauhassa. Astelin jälleen Pilestraedeä ja pysähdyin talouskaupan edustalle. Siellä oli ikkuna täynnä ruokaa, ja päätin mennä sisälle saadakseni hiukan evästä matkaan.