"Te valehtelette!" sanoin minä. Ja julkeudella, joka ihmetytti itseänikin, jatkoin: "Minun täytyy puhutella häntä, on tärkeä asia — tietoja pääministerin palatsista."
"No, ettekö voi sanoa sitä sitten minulle?"
"Teille?" sanoin minä ja mittailin saksijaa katseellani.
Se auttoi. Hän seurasi heti mukana ja avasi oven. Nyt oli minulla sydän kurkussa. Purin hampaita lujasti vastakkain, rohkaistakseni itseäni, koputin, ja astuin toimittajan yksityishuoneeseen.
"Päivää! Tekö se olette?" sanoi hän ystävällisesti. "Istukaa."
Jos hän olisi näyttänyt minulle ovea, olisi se ollut tervetulleempaa, tunsin itkun kuristavan kurkkuani ja sanoin:
"Pyydän teiltä anteeksi…"
"Istukaa", toisti hän.
Ja minä istuin ja selitin, että minulla jälleen oli artikkeli, jota halusin hänen lehteensä. Olin paljon ahertanut sen kimpussa, sen valmistaminen oli kysynyt paljon voimia.
"Minä luen sen", sanoi hän ja otti sen. "Vaivaa kysyy teiltä tosin kaikki, mitä kirjoitatte, mutta te olette liian kiihkeä. Kun vain voisitte olla hiukan järkevämpi! Olette kovin kuumeinen. Kuitenkin minä luen sen läpi." Ja hän kääntyi jälleen pöytäänsä päin.