Poliisikonstaapeli astelee minua kohti.
"Minkä vuoksi siinä istutte?" sanoi hän.
"Minkäkö vuoksi istun tässä?" kysyin minä. "Huvikseni."
"Olen tarkannut teitä puolisen tuntia", sanoi hän. "Olette istunut tässä puoli tuntia?"
"No, jokseenkin", vastasin. "Oliko vielä muutakin asiaa?" Nousin kiukkuisena ja läksin.
Torille tultuani pysähdyin ja katselin alas kadulle päin. Huvikseni!
Oliko sekin vastaus? Väsymyksestä! olisit sanonut ja muuttanut
äänesi surkeaksi — olet nauta, sinä et koskaan opi teeskentelemään!
Uupumuksesta! ja olisit huoannut kuin hevonen.
Tultuani palolaitoksen luo pysähdyin jälleen, uuden päähänpiston johdosta. Napsautin sormiani, päästin röhönaurun, joka hämmästytti ohikulkijoita, ja sanoin: Ei, nyt sinun täytyy tosiaankin mennä pappi Levionin luo. Se sinun täytyy, hitto soikoon, tehdä. Niin, ainoastaan yrittääksesi. Miksipä et sitä keinoa käyttäisi? Onhan niin kaunis ilmakin.
Menin Paschan kirjakauppaan, löysin osoitekalenterista pastori Levionin asunnon ja läksin astelemaan sinne päin. Nyt on tosi kysymyksessä! sanoin, älä nyt epäröi! Omatunto, sanot. Älä lörpöttele, olet liian köyhä omataksesi omaatuntoa. Olet nälkäinen, sitä sinä olet, tullut tärkeälle asialle. Mutta sinun on pantava pää kallelleen ja saatava sointua sanoihisi. Sitä et tahdo, mitä? Silloin en mene askeltakaan etemmäksi, ettäs sen tiedät. Siis: olet sangen tukalassa asemassa, kamppailet pimeyden valtojen ja suurten, äänettömien kummitusten kanssa öisin, niin että vallan hirvittää, näet nälkää ja janoat viiniä ja maitoa etkä sitä saa. Niin pitkälle olet joutunut. Nyt olet täällä etkä omista kerrassaan mitään. Mutta sinä uskot armoon, et ole siis sentään uskoasi kadottanut! Ja silloin on sinun lyötävä kätesi yhteen ja oltava sen näköinen kuin olisit itse saatana uskomaan armoon. Mitä mammonaan tulee, niin vihaat mammonaa kaikissa muodoissa, toinen on asia virsikirjan suhteen, parin kruunun arvoisen muiston… Papin ovella pysähdyin ja luin: "Konttoriaika kello 12-4."
Edelleen, ei turhaa lörpötystä, nyt tehdään totta asioista! Siis, pää kallelleen, vielä hiukan… ja minä soitin ovikelloa.
"Haen pastoria", sanoin palvelustytölle, mutta minun oli mahdoton saada Jumalan nimeä mainituksi.