"Tiedättekös", sanoin minä, "että… mutta te ette saa nyt suuttua minuun… kun menin vuoteelle eilen illalla, oikaisin minä tämän käsivarteni teitä varten… kas näin… aivan kuin lepäisitte sen päällä… ja siihen minä nukuin…"
"Vai niin? Se oli kaunista!" Äänettömyys. "Mutta sellaista te voittekin vain välimatkan päässä; sillä muutoin…"
"Ettekö luule minun sitä muuten voivan tehdä?"
"En, sitä minä en usko."
"Kyllä, minulta voitte odottaa mitä hyvänsä", sanoin minä. Ja minä panin käsivarteni hänen vyötäisilleen.
"Voinkos minä sitten?" sanoi hän ainoastaan.
Minua kiukutti, melkein loukkasi se, että hän piti minua niin kovin siivona; minä pöyhistäydyin, röyhistin rintaani ja tartuin hänen käteensä. Mutta hän veti sen aivan nokkelasti takaisin ja siirtyi hiukan kauemmas minusta. Tämä taas lannisti minua, häpesin ja katsoin ikkunaan. Olin sittenkin niin kovin kurja olento siinä, missä istuin, minä en vain suinkaan saisi luulotella mitään. Asianlaita olisi ollut toinen, jos olisin tavannut hänet silloin kun vielä näytin ihmiseltä, mahtipäivinäni, jolloin minulla oli hiukan, millä voin somistautua. Ja minä tunsin itseni hyvin masentuneeksi.
"Siinä sen näette!" sanoi hän, "nyt sen kyllä näette: teidät voi säikäyttää vain pienellä otsarypyllä, nolostuttaa ainoastaan siirtymällä vain hiukan kauemmaksi teistä…" Hän nauraa helisti, veitikkamaisesti, silmät ummessa, kuin ei hänkään olisi sietänyt katsomista.
"Mutta herrannimessä!" sanoa paukautin, "saattepas nähdä!" Ja minä kiedoin käsivarteni kiivaasti hänen hartiainsa ympäri. Olin melkein loukkautunut. Oliko tyttö järjiltään! Pitikö hän minua aivan kokemattomana! Hehee, kylläpä minä… Kukaan ei saisi sanoa, että olin takapajulla siinä suhteessa. Olipa hän koko saatana ihmisekseen! Jos vain olisi kyseessä käynti suoraan asiaan, niin…
Hän istui aivan rauhallisena, ja hänen silmänsä olivat edelleen ummessa; kumpikaan meistä ei virkkanut mitään. Puristin häntä lujasti itseäni vasten, painoin kyyneltyvästi hänen ruumistaan rintaani vasten, eikä hän sanonut sanaakaan. Kuulin sydämemme lyönnit, sekä hänen että minun, ne kuuluivat kuin maanalaiset kavionkopseet.