"Tuossapa hän näkyykin lojuvan", sanoin minä. Maggie meni suoraan hänen luokseen, ennenkuin ehdin estää ja sanoi iloisella äänellä:
"En minä pureskele enää, katsokaa nyt! En höyheniä, lanttia, paperinkappaleita minä pureskele enää." Glahn tuskin katsahti häneen ja lojui vain sanaa sanomatta; mutta Maggie ja minä läksimme. Kun minä moitin häntä ja sanoin, että hän oli rikkonut lupauksensa, ja puhellut taas Glahnille, vastasi hän, että hän tahtoi torua Glahnia.
"Vai niin, hyvä on, toru sinä vain häntä", sanoin minä; "mutta hänenkö tähtensä sinä herkesit pureskelemasta?"
Hän ei vastannut. Vai ei hän vastannut!
"Sano, kuuletkos hänenkö tähtensä?"
"Ei, ei", vastasi hän, "vaan sinun tähtesi."
Enkä minäkään osannut muuta luulla. Miksipä hän tekisi mitään Glahnin tähden?
Maggie lupasi tulla ehtoolla luokseni ja hän tulikin.
V.
Hän tuli kello kymmenen, minä kuulin hänen äänensä ulkoa, hän puheli jonkun lapsen kanssa, jota hän talutti. Miksei hän tullut sisään ja miksi oli hän ottanut lapsen mukaansa? Minä katselen häntä ja pian aavistelen, että hän antaa jollekin merkkiä puhumalla ääneen sen lapsen kanssa, huomaan myös, että hän katselee yhä ylisille, Glahnin akkunaruutuun. Oliko Glahn ehkä nyykäyttänyt hänelle päätään tai viittaillut akkunasta kuullessaan hänen äänensä ulkoa? Koko menosta tajusin toki sen, ettei sitä töllötellä ilmaan silloin kun puhellaan lapselle maan kamaralle.