Me asetuimme ruohikolle, jossa oli muutamia valkorunkoisia vaivaiskoivuja, korit aukaistiin, ja herra Mack avasi pulloja. Vaaleita pukuja, sinisiä silmiä, lasien kilinää, meri, valkeat purjeet. Lauloimme hiukan. Ja posket punertuivat.
* * * * *
Tunnin päästä paisuu mieleni riemua; pikku seikatkin kiihdyttävät minua; jonkun hatussa liehuu harso, tuossa aukenevat hajalleen hiukset, silmät siristyvät naurusta ja minä siitä ailahdan. Sitä päivää, sitä päivää!
"Olen kuullut että Teillä, herra luutnantti, on pieni, hauska maja?"
"Niin on, pesä. Herra Jumala, miten se on mieleni mukainen! Tulkaa kerran käymään luonani, neiti; se on vain koju sellainen. Ja kojun takana on suuri metsä."
Toinen tulee luokseni ja sanoo ystävällisesti:
"Te ette kai ole ollut täällä pohjoisessa ennen?"
"En", vastaan minä. "Mutta minä olen jo kaiken tuttu, hyvät naiset. Öisin katson kasvosta kasvoihin vuoria, maailmaa, aurinkoa. En muuten tahdo pöyhkeillä. Millainen kesä Teillä onkaan! Se tulla ammahtaa yhtenä yönä, kun kaikki nukkuvat, ja siinä se on aamulla. Minä tähystelin ulos akkunasta ja näin itse miten se tuli. Minulla on kaksi pientä akkunaa."
Tulee kolmas. Hän on äänensä ja pienten käsiensä tähden niin viehko. Ja kaikki he olivat niin viehättäviä! Hän sanoo:
"Vaihdetaanko kukkia? Se on onneksi."