"Odotitteko?" sanoi hän. "Minä pelkäsin Teidän odottavan."
Minä en ollut odottanut, hän oli ehtinyt ennen minua.
"Nukuitteko hyvin?" sanoin minä. En tiennyt oikein mitä sanoa.
"En nukkunut, minä valvoin", vastasi hän. Ja hän kertoi, ettei hän ollut nukkunut yöllä, vaan oli istunut tuolilla silmät ummessa. Hän oli myös käynyt vähän kävelemässä.
"Joku oli käynyt majani luona yöllä", sanoin minä. "Minä näin jälkiä ruohikossa tänä aamuna."
Ja hänen kasvonsa punehtuvat, hän tarttuu käteeni siinä tiellä eikä vastaa mitään. Minä katson häneen ja kysyn:
"Olitteko se Te?"
"Olin", vastaa hän ja painautuu rintaani vasten, "minä se olin. En suinkaan minä Teitä herättänyt, minä kävin niin hiljaa kuin suinkin saatoin. Minä se olin. Minä olin lähi Teitä taas kerran. Minä pidän Teistä niin."
XII.
Joka päivä, joka päivä minä tapasin häntä. En salaa totuutta, minä tapasin häntä mielelläni, niin, sydämeni lensi hänen lähitteilleen. Siitä on nyt kaksi vuotta, nyt ajattelen sitä vain milloin haluan, se seikkailu vain huvittaa ja kuluttaa aikaani. Ja mitä noihin kahteen vihreään höyheneen tulee, niin kerronpa vähän ajan päästä niistä.