"Oi, ei, elä ole niin hyvä ja mukita minua selkään enää", sanoo hän.
Nuo sanat kuuluivat niin avuttomilta, kun hän sanoi: elä ole niin hyvä.
Kävelimme edelleen pitkin tietä. Oliko hän pahastunut pilastani? tuumin itsekseni ja ajattelin: saas nähdä. Minä sanoin:
"Muistuu tässä mieleeni muudan tapaus. Kerran jollakin veneretkellä eräs nuori nainen otti valkean silkkiliinan kaulastaan ja sitoi sen minun kaulaani. Iltasella sanoin minä naiselle: Saatte liinanne takaisin huomenna, minä annan pestä sen. Elkää, vastasi hän, antakaa se minulle nyt, minä tahtoisin tallettaa sitä sellaisenaan, aivan niin kuin Te olette sitä pitäneet. Ja minä annoin hänelle liinansa. Kolmen vuoden päästä tapasin nuoren naisen jälleen. Entäs liina? sanoin minä. Hän toi liinan. Se oli paperissa aivan niin pesemättömänä kuin ennenkin, minä näin sen itse."
Edvarda vilkasi minuun.
"No? Entä sitten?"
"Ei mitään sitten", sanoin minä. "Mutta minusta hän menetteli niin kauniisti."
Hiljaisuus.
"Missä se nainen nyt on?"
"Ulkomailla."